TT Gasketsin viime vuosien kehitystyö ja uudet avaukset saivat tunnustusta ja antoivat luottoa siihen, että tuotteillamme ja palveluillamme on kansainvälistä kysyntää.
Riippumattomilla hallitusten jäsenillä on suuri arvo perheyhtiön kehittämisessä. Kultainen nuija -kilpailussa mukana oleminen antoi mahdollisuuden syventyä viime vuosien oppeihin ja verrata samalla itseämme tämän päivän PK-yhtiöiden huippuhallituksiin.
TT Gasketsilla johtoryhmäläiset ovat mukana hallitustyöskentelyssä tavallista enemmän. Johtoryhmäläiset ovat jokaisessa kokouksessa kuultavana sekä kertomassa omasta positiostaan ja tulevaisuuden näkymistä.
– Meillä hallitus ja johtoryhmä sparrailevat toisiaan hienosti. Tavoitteemme on hallitustyötä kehittäessämme mahdollistaa hallituksen advisor-rooleja jatkossakin. Tulemme myös kehittämään hallitustyön monimuotoisuutta, mikä tuo lisäarvoa johtoryhmän työhön, summaa CEO Aleksi Arpiainen.
Palkintoraadin mukaan TT Gaskets on kansainvälinen kasvuyhtiö, joka pyrkii ennakkoluulottomasti laajentamaan viennin osuutta liikevaihdostaan. Raati kiittää erityisesti viennin laajentamisen painotusta yrityksen strategiassa. Käytännön vientiponnistelumme keskittyvät tulevaisuudessa Pohjoismaihin, saksankieliseen Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.
– Asiakaslähtöisyys ja -läheisyys ovat viennissä keskeisiä, ja tässä suhteessa valmistaudumme ottamaan kokonaan uusia askelia. Olemme jo aloittaneet Ruotsissa mallin, jossa olemme asiakkaillemme helposti saavutettavissa ja aiomme toistaa samaa kaavaa uusilla alueilla. Suurempia lanseerauksia on tulossa lähitulevaisuudessa, lupaa Business Director Petri Lehtinen.
Yhdysvalloista on tullut nopeimmin kasvava markkina-alueemme 2020-luvulla. Erittäin kilpaillun markkinan valloittaminen vaatii syvällistä ymmärrystä, minkä vuoksi olemme toteuttaneet perusteellisen markkinatutkimuksen UCLA-huippuyliopiston kanssa.
– Olemme saaneet selkeän käsityksen siitä, mikä asiakaskuntamme on, mikä maantieteellinen sijainti on järkevin, ja mitkä ovat oikeat sidosryhmäkumppanit meille. Meidän tulee lähestyä markkinaa boots on the ground. Asiakasmäärän kasvattaminen edellyttää, että meillä on useampi jalkapari mantereen kamaralla.
Sijoittuminen parhaan seitsemän prosentin tuntumaan kansainvälisessä EcoVadis-kestävyysarvioinnissa osoitti, että pitkän tähtäimen vastuullisuusinvestoinnit tuottavat tulosta. Vastuullisuus läpileikkaa TT Gasketsin toimintaa ympäristövaikutusten lisäksi sosiaalisilla ja hallinnollisilla tasoilla. Kestävät valinnat vahvistavat kilpailukykyämme.
Vastuullisuus ei ole TT Gasketsilla sanahelinää, vaan merkittäviä tekoja valoisamman tulevaisuuden puolesta. Tavoitteena häämöttää täysi hiilineutraalius vuonna 2027. Kestävyyttä painotetaan myös kansainvälisen kasvun strategiassamme.
– Pyrimme toimimaan edelläkävijänä ja puolestapuhujana tietyillä markkina-alueilla, joilla vastuullisuuteen liittyvät asiat eivät ole vielä keskiössä. Haluamme edistää hyviä käytäntöjä ja levittää viestiä hyvän asian puolesta omassa mittakaavassamme, Quality, Lean and IT Director Matti Järvinen toteaa.
TT Gasketsin ensimmäinen oman tuotenimen saanut tiivistemateriaali Micaseal Suniflex on saanut hyvän vastaanoton asiakkaidemme keskuudessa. Suniflex on osoittautunut onnistuneeksi materiaaliksi ja siitä valmistetut tiivisteet toimivat erinomaisesti vaativissakin oloissa.
– Suniflex on suunniteltu kestämään erittäin kuumia, lähes 1000 asteen lämpötiloja ja se toimii luotettavasti erilaisissa kemiallisissa ympäristöissä. Kokemukset sen käytöstä ovat olleet erittäin myönteisiä. Mica-pohjaisen materiaalin nimi on kunnianosoitus TT Gasketsin edesmenneelle asiakkuusjohtajalle Jukka Sunilalle, Lehtinen kertoo.
Vuosi 2023 oli meille merkityksellinen monin tavoin. Saavutimme merkittäviä kehitysaskelia ja tunnustuksia, jotka kertovat sitoutumisestamme jatkuvaan kehittämiseen ja vastuullisuuteen. Näiden saavutusten valossa katseemme on jo tulevaisuudessa ja uusissa aluevaltauksissa. Tästä on hyvä jatkaa!