Viisivuotinen Virta-hanke on projektikokonaisuus, jonka avulla TT Gaskets tavoittelee paitsi kannattavaa kasvua, myös kansainvälistymistä. Mittavan hankkeen juuret ovat perheyrityksen sukupolvenvaihdoksessa ja uudessa tehdaslaajennuksessa.
– Huomasimme, että sisäinen hanke on oikeastaan välttämätön. Meillä oli tarve uudistaa ja modernisoida niin tekemistä, johtamista kuin vastuullisuutta. Sen pohjalta lähdimme kokoamaan Virta-kokonaisuutta ja LEAN-johtamista, kertoo laatu- ja LEAN-päällikkö Matti Järvinen.
Virta-hanke koostuu kahdeksasta eri projektipaketista. Jokaisella kokonaisuudella on omat vastuuhenkilönsä ja tavoitteensa, ja vuonna 2020 alkanut hanke kestää arviolta vuoden 2025 lopulle. Tarkoitus on mahdollistaa kansainvälistä kasvua ja asiakashyötyjä tehokkaammilla prosesseilla.
TT Gaskets haki uusia johtamisen toimintamalleja koulutuksesta. Työnjohto osallistui reilun vuoden mittaiseen Tampere Business Campuksen TBC-akatemiaan. Lähtökohtana oli hakea LEAN-ajattelua johtamiseen, lähtien siitä, miten esimiestyötä nykyään pitäisi hoitaa ja minkälaisia mahdollisuuksia, työkaluja ja käytänteitä työn kehittämiseen on olemassa.
– Meidän tiiminvetäjämme ovat olleet talossa pitkään, joten he tuntevat ihmiset, koneet ja tuotteet. Uusien käytäntöjen myötä tuotannon tiimit kokoontuvat päivittäin tai muutaman kerran viikossa. Palavereissa varmistetaan, miten osastolla menee, ja käydään läpi turvallisuuteen ja laatuun liittyviä mittareita, sekä kehitysideoita, Järvinen kertoo.
LEAN-ajattelu suoraviivaistaa toimintaa. Poikkeamat ja muut havainnot käydään yhdessä läpi ja työntekijöiden hyvät ideat tai käytänteet toteutetaan. Kaikki ideat tulevat suoraan tekijöiltä.
– Viestintä parani uudistusten myötä ihan merkittävästi. Kun käymme kollektiivisesti asioita läpi ja pidämme yllä jatkuvaa seurantaa, myös henkilöstö huomaa, etteivät ideat kuole vaan asioita tapahtuu jatkuvasti. Hiljainen tieto tulee kuuluvaksi.
LEAN-ajattelu ulotettiin Virta-hankkeessa johtamisen lisäksi myös tuotannon toimintaan. Uuden hallin myötä prosessien tehokkuus lisääntyy, kun materiaalit ja työ kulkevat yhteen suuntaan. U:n muotoisen talon päissä ovat varastot, toisessa päässä pehmeät ja toisessa kovat materiaalit.
– Kaikki materiaali virtaa vain yhteen suuntaan. Raaka-aineet tulevat sisäpihalta varastoon, josta ne siirtyvät leikkuuprosessien kautta viimeisteltäviksi jälkikäsittelyosastollemme. Tämän jälkeen valmiit ja laadukkaat tuotteet lähtevät pakkausosaston kautta takaovesta asiakkaalle. Tämä yksisuuntainen virtaus koskee myös työpisteitä. Asioita ei tarvitse etsiä, kun tuotos siirtyy järjestyksessä aina seuraavan vaiheen työprosessiin. Tämä on hyvin läpinäkyvä tapa toimia, Järvinen kuvailee.
– Koko ketjua voidaan ohjata ja seurata hyvin visuaalisesti IT-järjestelmien avulla. Näemme heti mihin pullonkaulat alkavat muodostua ja missä on töitä menossa. Lukuisien tarkistuspisteiden ansiosta susituotteet jäävät tuotannossa kiinni, poikkeamista opitaan yhdessä, ja riski esimerkiksi jonkun vaiheen tekemättä jäämisestä minimoituu. Tämä kaikki luonnollisesti lisää prosessien tehokkuutta ja sitä kautta saamme laatua parannettua ja toimitusaikoja supistettua.
Virta-hankkeen hyödyt näkyvät nyt jo arjen tekemisessä ja tavoitteisiin pääseminen tuo myös onnistumisen iloa.
– Yksi tavoitteemme oli saada ensimmäinen patentti tänä vuonna, ja onnistuimme. Älytiivisteet ovat yksi esimerkki siitä, kuinka haemme jatkuvasti yritykselle sopivaa osaamista ja teknologioita. Näin pysymme mukana kehityksessä ja olemme varustautuneet maailman muutoksiin, kansainvälistymiseen ja esimerkiksi hiilineutraaliin toimintaan.
Olennaisena osana Virta-hanketta ja LEAN-johtamisen malleja on myös työssä viihtyminen. TT Gasketsin Virta-hankkeesta jalostetut 6S-teemat ”turvallisuus, käytettävyys ja viihtyvyys” kulkevat punaisena lankana tehtaalla työskentelyssä. 6S viittaa työkaluun, jonka avulla siisteyden ja järjestyksen kehittämisestä ja ylläpidosta huolehditaan: sortteeraus (sort), systematisointi (store), siivous (shine), standardointi (standardize), seuranta (sustain) ja turvallisuus (safety).
– Kun ihmisten on helppo ja mukava tehdä töitä, se näkyy lopulta myös tehokkuutena ja kustannussäästöinä. Älytiivisteen kaltaiset innovaatiot puolestaan tuovat suuria säästöjä asiakkaillemme esimerkiksi ennakoinnissa ja huollossa. Kaikki voittavat, Järvinen toteaa.