TT Gasketsilla jo 20 vuotta työskennellyt vientikoordinaattori Sari Suoniemi on luottokumppani sekä asiakkaille että työkavereille. Hän on usein asiakkaiden ensimmäinen kontakti TT Gasketsilla.
Sari Suoniemen tärkein tehtävä TT Gasketsilla on huolehtia tilausprosessista ja sen onnistumisesta alusta loppuun. Sarin kollegat ja asiakkaat ovat pääosin Suomen ulkopuolella ja hän nauttii kansainvälisestä ilmapiiristä. Vientityössä yhteistyö asiakkaiden ja tuotannon kanssa on tiivistä. Onnistumiseen tarvitaan rohkeutta reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin.
– Pitkän kokemukseni ja osaamiseni ansiosta hahmotan nopeasti eri vaihtoehdot ja saan yhteyden oikeaan ihmiseen. Meillä tuotannossa ymmärretään kiireelliset tilanteet ja tilauksiin tartutaan nopeasti. Asiakkaiden ja kollegojen mukaan olen luotettava kumppani. Minulle voi aina soittaa, jos täytyy ratkoa visaista tilannetta yhdessä, Sari kuvailee.
Vaikka haasteita ja nopeita käänteitä riittää, Sarille vaihtuvat tilanteet ja onnistumiset ongelmanratkaisussa ovat toisaalta myös työn parasta antia.
– Kerran Norjaan matkalla olleen laivan moottoriin tarvittiin varaosia. Tiivisteet järjestettiin saman päivän aikana tuotannon kanssa ex tempore ja lennätettiin paikan päälle. Matkustajat eivät tienneet mitään siitä, että moottoriin vaihdettiin varaosia sillä välin, kun he olivat tutustumassa kaupunkiin. Tilanne saatiin korjattua ja matka jatkui, Sari muistelee.
Sari kuuluu TT Gaskets -perheeseen jo toisessa polvessa. Vuosien myötä Sarille on rakentunut vahva yhteys niin asiakkaisiin, yritykseen kuin tuotteisiinkin – ura on edennyt tilanteen mukaan kiinnostaviin mahdollisuuksiin tarttuen. Sari on opiskellut kansainvälistä kauppaa, logistiikkaa, toimitusketjujen hallintaa, markkinointia ja matkailualaa. Jatkuva kouluttautuminen ja tiedon omaksuminen ovat työssä menestymisen ehto.
– Työssäni ei voi tuudittautua siihen, että asiat pysyisivät muuttumattomina. Kansainvälisen kaupan ja logistiikan säädöksiin ja viranomaismääräyksiin voi tulla muutoksia jopa viikoittain.
20 vuotta sitten viennin osuus TT Gasketsilla oli nykyistä huomattavasti pienempi. Maailma on vuosien aikana avartunut kotimaisillekin asiakkaille ja viennin kaavaillaan kasvavan 20 prosenttia muutaman vuoden sisällä. Isotkaan muutokset eivät Saria hirvitä.
– TT Gasketsilla on valtava halu kasvaa ja uudistua. Ovia pidetään auki uusille mahdollisuuksille ja tilanne vaatii uskallusta tarttua uuteen. Tällainen ilmapiiri voi herättää epävarmojakin tunteita, mutta itse otan sen tuomat mahdollisuudet innolla vastaan.
Sari on mukana kehittämässä TT Gasketsin pakkaus- ja lähetystoimintoja kestävämmiksi. Kestävä kehitys motivoi Saria niin työelämässä kuin oman arjen valinnoissa.
– Kestävän kehityksen merkitys asiakkaiden keskuudessa kasvaa jatkuvasti ja asiakkaat haluavat kehittää kestäviä ratkaisuja kanssamme. Haluan vaikuttaa omalta osaltani kehitykseen, suosin kierrätystä ja kestäviä valintoja myös työn ulkopuolella.
Työyhteisö tukeutuu Sariin myös sähköisiin järjestelmiin liittyen. Sari on ollut mukana uuden myyntijärjestelmän kehittämisessä ja käyttöönotossa ja kouluttanut tiimiä ottamaan uusia järjestelmiä rohkeasti käyttöön.
Vapaa-ajalla Sarin sydäntä lähellä ovat terveellinen ravinto, jooga ja pilates. Mieltä tasapainottavat myös luonto ja mindfulness, jonka yhdistämisestä työhön Sari on kurssittautunut Tampereen yliopistossa.
– Rakastan metsässä käymistä, saan joka päivä annoksen metsää kääpiövillakoirani kanssa. Mindfulness on tuonut ison avun mielen rauhoittamiseen toiminnantäyteisinä päivinä.
Sari syttyy myös matkailusta, itsensä kehittämisestä ja jääkiekosta, jonka parissa hän on toiminut jo teini-ikäisestä.
– Kun saan luistimet jalkaan ja pääsen jäälle, sitä tunnetta on vaikea saada muualta. En enää pelaa tai valmenna aktiivisesti, mutta olen mukana Jääkiekkoliiton hallitustyöskentelyssä. Kun pääsen vuosittain jäälle lasten kanssa, se sykähdyttää joka kerta.